Keittokirja nyt myynnissä!

24.09.2015

Keittokirjamme Copas y Tapas - Erilaisia tapoja on nyt myynnissä! Kokosimme yksiin kansiin lähes 60 reseptiä ravintolamme viisivuotiselta taipaleelta, aina suosituimmista klassikkoannoksista viime aikojen tuoreimpiin tuotoksiin. Kirjan reseptit on muokattu kotikeittiössä toteutettaviksi, ja jokaiselle annokselle on laadittu viinisuositus. 

Kirja on saatavilla ravintolastamme ja hyvinvarustelluissa kirjakaupoissa kauttamaan.

Jari Lahdenoja perusti Copas y Tapas -ravintolan vuonna 2010. Sitä ennen hän työskenteli viinialalla liki kaksikymmentä vuotta, viimeiset kymmenen espanjalaisen Miguel Torresin viinitalon palveluksessa. Katalonian ruoka ja kulttuuri ovat hänelle tuttuja.

Aleksi Lahdenoja on nauttinut hyvästä ruoasta ja viineistä koko ikänsä. Hän toimii Copas y Tapasin sommelierina ja kerää suurimman osan ravintolan käyttämistä villiyrteistä. Hänestä hyvä palvelu perustuu hyvään isännyyteen. Hän oli tammikuussa 2014 yksi kolmesta finalistista Pro 2014 ravintolan asiakaspalvelija -palkinnon saajaksi.

Miikka Väisänen on Copas y Tapasin keittiömestari ja taitava uusien annosten ideoija. Hän on myös intohimoinen viiniharrastaja, ja on osallistunut useita kertoja viinin sadonkorjuuseen Ranskassa ja nauttii ennakkoluulottomista viinin ja ruoan yhdistelmistä. Hän haluaa painottaa ruokailun sosiaalisuutta.

Kirjan herkulliset valokuvat on ottanut Lasse Lecklin.


Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja & Miikka Väisänen 
Copas y Tapas – Erilaisia tapoja
ISBN: 9789522792761
Sidottu / 157 sivua
Ilmestymispäivä: 24.9.2015

Banneri_1_700x300.jpg

16.06.2017Copas y Tapas on Kauppalehti Option lukijoiden suosikkiravintola
29.12.2016Celler Piñol Winemaker Dinner 6.2.2017
07.09.2016Recaredo Winemaker Dinner
24.09.2015Keittokirja nyt myynnissä!
01.03.2015HS Nyt arvio 1.3.2015 ****
12.02.2015Maaliskuussa kaksi viinintekijä-illallista
19.05.2014Copas y Tapas viinimatka 2015
24.04.2014Miikka Väisänen aloittanut keittiöpäällikkönä
06.03.2014Copas y Tapas viini-ilta 8.4.2014 klo 18:00
17.12.2013Nyt Copas y Tapas lahjakortti joululahjaksi!

Siirry arkistoon »